Minua opetettiin tervehtimään astuessani huoneeseen, sanomaan kiitos ja ole hyvä, kunnioittamaan vanhempia. Nostamaan laiskan ahteriani, jottei vanhemman henkilön tarvitsisi seistä, sanomaan täti ja setä. Auttamaan apua tarvitsevia, pitämään ovea auki sen sijaan, että antaisin sen lävähtää toisen naamalle.  Pyytämään anteeksi silloin kun on syytä.
Rakastamaan lähimmäisiäni heidän itsensä vuoksi, ei siksi mitä voisin heiltä saada.
Opin myös että muita tulee kohdella niinkuin itse toivoo itse kohdeltavan.
Kyse on kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan. Tämä unohtuu valitettavan usein nykyään ja törmää myös siihen ettei monikaan osaa näitä taitoja ja ei ainakaan välitä niistä jos vaikka osaakin. Mikä ihmisiä vaivaa? Mistä johtuu kaikki pahaolo, katkeruus, kateus? Miksi ei vaan voi olla onnellinen toisen onnesta tai siitä jos toinen on voittanut arvonnassa tai onnistunut jossain asiassa. Miksi sen pitää tuoda niin paljon pahaamieltä sille joka ei itse sitä kokenut?